Suosituimmat pop-artistit ikinä

Koska popmusiikin tarkoituksena on usein vedota mahdollisimman suuriin massoihin, on usein huomattavissa, että pop-artistit myyvät yleensä huikeita määriä levyjä. Pop-artistit ovat edelleen parhaiten myyviä artisteja vielä tänäkin päivänä ja myytyjen levyjen määrä on ylittänyt parhaimpina aikoina useita satoja miljoonia kappaleita. Tästä syystä päätimme koota listan, jossa tulee esille viisi parhaiten myyvää pop-artistia. Lista on koottu täysin riippumatta kirjoittajan mielipiteestä ja sen tarkoituksena on tuoda esille vain se, ketkä artistit ovat olleet vuosien varrella suosituimpia levymyynnin perusteella.

The Beatles

1960-luvulla popmusiikin edelläkävijä, jota kuunnellaan vielä tänäkin päivänä. Beatlesin asemaa popmusiikissa on turha vähätellä – he ovat legendaarinen yhtye, jonka ansiosta popmusiikki onnistui saavuttamaan sen aseman, mikä sillä on tänä päivänä. Yhtyeen on arvioitu myyneen yli 265 miljoonaa levyä, joka on suurin määrä myytyjä levyjä tähän päivään mennessä.

Elvis Presley

Popista puhuttaessa Elvistä ei voi olla mainitsematta. Legendaarinen pop-tähti, joka lähti luotamme aivan liian aikaisin, onnistui hieman yli kaksikymmentä vuotta kestäneen uran aikana saavuttamaan kansainvälistä suosiota ja hän on vielä kuolemansa jälkeenkin myynyt uskomattomia määriä levyjä. Hänen tämän hetkinen, arvioitu myytyjen levyjen määrä on 210 miljoonaa kappaletta.

Rihanna

Rihanna on eräs modernin popin edelläkävijöistä, joka on ollut pääasiallisesti vastuussa siitä, että popmusiikki pääsi takaisin maineeseen 2000-luvun loppupuolella. Hän onnistuu vielä nykyäänkin luomaan uusia hittejä, mutta hänen tyylinsä on kokenut huomattavan muutoksen vuosien varrella. Tämä ei ole kuitenkaan haitannut hänen levymyyntiä pätkääkään – 180 miljoonaa levyä myynyt Rihanna on ehdottomasti pakko lukea mukaan listaan.

Michael Jackson

King of Pop, Michael Jackson, on mukana listalla hyvästä syystä. Jackson Fiven rivissä uransa aloittanut artisti saavutti maailmanlaajuisen suosion 1980-luvun alkupuolella, jolloin hän oli mukana tekemässä popista kansainvälisesti suosituimman musiikkilajin. Tämä näkyy hyvin Jacksonin levymyynnissä, joka on yli 177 miljoonaa kappaletta.

Madonna

Toinen 1980-luvulla suosioon tulleista laulajista, Madonna, on niittänyt mainetta niin Yhdysvalloissa kuin EuroopMadonna_2_by_David_ShankboneRecassa ja onnistunut takomaan myyntiennätyksiä kolmella eri vuosikymmenellä. Ikinuoren laulajan sinkkuja kuunnellaan vieläkin monella radiokanavalla ja hänen Suomen keikkansa oli nopeiten loppuunmyyty keikka Suomen historiassa. Madonnan levymyynti on hieman alle 170 miljoonaa, jolla hän pääsee helposti listalle mukaan.