Popmusiikki nyt ja silloin

Viimeisen 50 vuoden aikana pop-artistien tyyli on vaihdellut vuosikymmenestä riippuen kovasti ja usein sanotaankin, että popin tyyli on täysin erilainen jokaisen vuosikymmenen alussa edelliseen verrattuna. 2000-luvun alun poikabändit esimerkiksi tuntuvat hölmöltä trendiltä Beatlesin ajassa eläneelle ja toisaalta Beatlesien päätön fanittaminen voi tuntua nykypäivän popmusiikista pitäville hullulta. Muutoksia on siis havaittavissa, mutta monesti niiden suuruutta on liioiteltu. Mitä concert-932098_960_720kaikkea on siis ehtnyt tapahtua viimeisen puolen vuosisadan aikana? Otimme tästä selvää ja alta löydät vertailun siitä, millaista 2010-luvun musiikki on 1960-lukuun verrattuna, jolloin popmusiikki todella räjähti suosioon.

Muutoksia, muutoksia

Vuonna 2013 The Echo Nest teetti tutkimuksen, jossa he vertailivat heidän tilastoistaan löytynyttä dataa, joka oli koottu yli 35 miljoonasta kappaleesta vuodesta 1950 lähtien. Tämän tutkimuksen mukaan on havaittavissa tiettyjä selkeitä muutoksia. Suurimmaksi osaksi nämä muutokset tuntuvat liittyvän musiikin instrumentaalisuuteen, jonka muuttumisen moni muukin musiikkia tarkkaan kuunteleva on jo todennäköisesti onnistunut vuosien varrella huomaamaan.

Isoimpia muutoksia ovat:

  • Musiikki on nykyisin vähemmän akustista, jonka arvellaan johtuvan teknologisista muutoksista, mitä vuosikymmenien aikana on tapahtunut.
  • Popmusiikin mekaanisuus on myös lisääntynyt, jolla on selkeä korrelaatio akustisuuden vähenemisen kanssa.
  • Kuten suurin osa eteenkin vanhemmasta väestöstä on ottanut huomioon, popmusiikki usein kuulostaa äänekkäämmältä nykyään. Ja tämä ei ole pelkkää kuvitelmaa – pop oli huomattavasti hiljaisempaa 1960-luvulla ja sen äänekkyys lähti nousuun 1980-luvun myötä.
  • Musiikki on “tasaisempaa” – kappaleissa ei tule enää niin rajuja tempon vaihteluita, kuin 1960-luvun puolella, mutta usein tämä nähdään positiivisena muutoksena.

Samaa vanhaa

Ennen kuin kuitenkin voidaan vetää johtopäätöksiä siitä, miten ihmiset, että nykyään ihmiset kaipaavat äänekkäämpää ja enemmän koneellista musiikkia, on hyvä ottaa huomioon, miten paljon asioita on pysynyt muuttumattomina. The Echo Nest onnistui listaamaan useita seikkoja, mutta huomattavimpia ovat nämä:

  • Popmusiikissa on edelleen havaittavissa yhtä paljon positiivisen teeman kuin surullisen teeman sisältäviä kappaleita.
  • Tempo on vaihdellut hieman, mutta varsinaisia suuria vaihteluita ei ole tapahtunut 1970-luvun jälkeen. On siis turha väittää, että popmusiikin tempoa olisi tarkoituksellisesti nostettu nykypäivänä verrattuna entisaikaan, vaikkakin Beatlesin tempo on yleisesti ottaen hitaampaa kuin monen muun modernin popmusiikin edustajan.